Täällä voidaan hyvin, haavat parantuvat hyvin paitsi tuo navan haava, joka sitten odotetusti tulehtui. Nyt syön antibioottikuurin ja haava on jo huomattavasti parempi. Parista vatsalla olleesta haavasta on jo tikit lähtenyt, mutta noissa isommissa haavoissa tikit ovat vielä pysyneet. Kuukautisetkin alkoivat ihan ajallaan, jopa kaksi päivää ennen oletettua kierron alkua ja ovat olleet kyllä huomattavasti erilaiset mitä ennen leikkausta. Kipuja ei ole laisinkaan niin paljon ja vuotokin on jonkin verran vähäisempää. Eniten kipuja aiheuttaa tuo suoli, josta syvää pesäkettä ei poistettu. Muutoin olo rupeaa olemaan jo normaali ja uskaltaa mennäkkin tämän "lomailun" jälkeen töihin :)
Leikkauskertomusta Tyksistä odottelin tämän viikon alusta kuin kuuta nousevaa ja tiistaina se oli yllätyksekseni tullut postilaatikkoon. Kyllä vaan rupesi suu kuivaamaan ja hermostuttamaan kun kirjeen avasin. Kaiken maailman kauhuskenaariot kävin taas jo mielessäni läpi, kun minullehan ei ollut sairaalasta lähtiessäni kerrottu koko toimenpiteestä mitään. Alla kuva tekstistä:
Tuo kertomus oli niin paljon latinankielisiä sanoja täynnä, että päätin soittaa naistenpolille ja pyytää selvennystä tuosta tekstistä. Hoitajan mukaan minulla oli loppupeleissä melko lievä versio endometrioosista, kiinnikkeet olivat hentoja ja endometrioomakin saatiin suht siististi putsattua pois ja munasarjakudosta saatiin säilytettyä. Koska endometriooma oli kiinnittynyt kohdun takaosaan, oli se myös kiertänyt oikean munatorven aavistuksen kieroon ja hoitajan mukaan tämä on voinut olla hyvinkin ratkaiseva syy, miksi en ole tullut raskaaksi. Tuubien aukiolotutkimuskin tehtiin ja molemmat on auki, joten nyt pitäisi sitten olla paikat siinä kunnossa, ettei tämän endon pitäisi olla estävä tekijä raskautumiselle. Hormonitoimintakaan ei häiriintynyt operaatiosta, kun kuukautiset alkoivat tosissaan ihan ajallaan. Nyt sitten peukut pystyyn, että tärppäisi. Puoli vuotta aikaa yrittää tulla raskaaksi ja jos en tule, niin sitten on jälkitarkastus Tyksin endopolilla ja katsotaan miten jatketaan.
Olo on jokseenkin huojentunut, kun olin jo käynyt kaikki pahimmat vaihtoehdot mielessäni. Nyt kun leikkaus on takana ja pitäisi elellä taas "normaalia elämää" niin tuntuu jotenkin kovin oudolta. Kun puoli vuotta odottaa, käy mielessään läpi erilaisia raskaita vaihtoehtoja ja yhtäkkiä koko homma onkin jo takana päin ja kaikki meni enemmän kuin hyvin, niin miten siihen suhtautuisi? Tietysti olen ollut kovin helpottunut, mutta samalla sisällä tuntuu tyhjältä. Olin jo niin suhtautunut siihen, että en mahdollisesti ole kykeneväinen saamaan omia lapsia ja nyt minulla onkin kaikki pelikortit käytettävissä? Tämän jälkeen olen aina vain tullut varmemmaksi siitä, että joudun käymään tiettyjä asioita kantapään kautta läpi, jotta näkisin ne oikeassa valossa ja osaisin arvostaa niitä niiden vaatimalla tavalla. Joskus nuorempana vielä mietin, että onko minusta äidiksi ja haluanko lapsia, mutta tämän läpikäynti vain vahvisti asian, että siitä en halua jäädä todellakaan paitsi. Tätäkään asiaa ei siis enää pidä mitenkään itsestään selvyytenä, kun joskus vielä luetteli, että haluaa kaksi tyttöä ja yhden pojan jne. Nyt jos saan elämässäni edes yhden terveen lapsen, olen siitä enemmän kuin kiitollinen.
Tästä siis oppineena: jatkossa aion käydä säännöllisesti gynekologilla, niin ällöttävää kun se onkaan mutta uskokaa pois, siihenkin vaan tottuu. Leikkauksesta jäi kaikin puolin hyvä mieli, henkilökunta oli todella mukavaa ja osaavaa, aina on neuvottu kun sinne olen soittanut. Eli naisille haluan sanoa, että pitäkää itsestänne huolta. Jos intuitio sanoo, että jokin on pielessä, kuuntele sitä ja mene tutkittavaksi. Koskaan ei pidä aliarvioida omaa ääntä ja tuntemuksia, vaan ottaa ne aina tosissaan. Oma keho kun on oma temppeli ja siitä pitää pitää huolta. :)
Seuraavaksi rupeankin sitten odottelemaan sitä positiivista raskaustestiä, yllättääkö se minut vai ei? Se selviää seuraavan puolen vuoden sisällä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti