Diagnoosina lievä endometrioosi

Leikkauksesta aikaa jo kaksi viikkoa, niin se aika vaan menee.
Täällä voidaan hyvin, haavat parantuvat hyvin paitsi tuo navan haava, joka sitten odotetusti tulehtui. Nyt syön antibioottikuurin ja haava on jo huomattavasti parempi. Parista vatsalla olleesta haavasta on jo tikit lähtenyt, mutta noissa isommissa haavoissa tikit ovat vielä pysyneet. Kuukautisetkin alkoivat ihan ajallaan, jopa kaksi päivää ennen oletettua kierron alkua ja ovat olleet kyllä huomattavasti erilaiset mitä ennen leikkausta. Kipuja ei ole laisinkaan niin paljon ja vuotokin on jonkin verran vähäisempää. Eniten kipuja aiheuttaa tuo suoli, josta syvää pesäkettä ei poistettu. Muutoin olo rupeaa olemaan jo normaali ja uskaltaa mennäkkin tämän "lomailun" jälkeen töihin :)

Leikkauskertomusta Tyksistä odottelin tämän viikon alusta kuin kuuta nousevaa ja tiistaina se oli yllätyksekseni tullut postilaatikkoon. Kyllä vaan rupesi suu kuivaamaan ja hermostuttamaan kun kirjeen avasin. Kaiken maailman kauhuskenaariot kävin taas jo mielessäni läpi, kun minullehan ei ollut sairaalasta lähtiessäni kerrottu koko toimenpiteestä mitään. Alla kuva tekstistä:

Tuo kertomus oli niin paljon latinankielisiä sanoja täynnä, että päätin soittaa naistenpolille ja pyytää selvennystä tuosta tekstistä. Hoitajan mukaan minulla oli loppupeleissä melko lievä versio endometrioosista, kiinnikkeet olivat hentoja ja endometrioomakin saatiin suht siististi putsattua pois ja munasarjakudosta saatiin säilytettyä. Koska endometriooma oli kiinnittynyt kohdun takaosaan, oli se myös kiertänyt oikean munatorven aavistuksen kieroon ja hoitajan mukaan tämä on voinut olla hyvinkin ratkaiseva syy, miksi en ole tullut raskaaksi. Tuubien aukiolotutkimuskin tehtiin ja molemmat on auki, joten nyt pitäisi sitten olla paikat siinä kunnossa, ettei tämän endon pitäisi olla estävä tekijä raskautumiselle. Hormonitoimintakaan ei häiriintynyt operaatiosta, kun kuukautiset alkoivat tosissaan ihan ajallaan. Nyt sitten peukut pystyyn, että tärppäisi. Puoli vuotta aikaa yrittää tulla raskaaksi ja jos en tule, niin sitten on jälkitarkastus Tyksin endopolilla ja katsotaan miten jatketaan.

Olo on jokseenkin huojentunut, kun olin jo käynyt kaikki pahimmat vaihtoehdot mielessäni. Nyt kun leikkaus on takana ja pitäisi elellä taas "normaalia elämää" niin tuntuu jotenkin kovin oudolta. Kun puoli vuotta odottaa, käy mielessään läpi erilaisia raskaita vaihtoehtoja ja yhtäkkiä koko homma onkin jo takana päin ja kaikki meni enemmän kuin hyvin, niin miten siihen suhtautuisi? Tietysti olen ollut kovin helpottunut, mutta samalla sisällä tuntuu tyhjältä. Olin jo niin suhtautunut siihen, että en mahdollisesti ole kykeneväinen saamaan omia lapsia ja nyt minulla onkin kaikki pelikortit käytettävissä? Tämän jälkeen olen aina vain tullut varmemmaksi siitä, että joudun käymään tiettyjä asioita kantapään kautta läpi, jotta näkisin ne oikeassa valossa ja osaisin arvostaa niitä niiden vaatimalla tavalla. Joskus nuorempana vielä mietin, että onko minusta äidiksi ja haluanko lapsia, mutta tämän läpikäynti vain vahvisti asian, että siitä en halua jäädä todellakaan paitsi. Tätäkään asiaa ei siis enää pidä mitenkään itsestään selvyytenä, kun joskus vielä luetteli, että haluaa kaksi tyttöä ja yhden pojan jne. Nyt jos saan elämässäni edes yhden terveen lapsen, olen siitä enemmän kuin kiitollinen.

Tästä siis oppineena: jatkossa aion käydä säännöllisesti gynekologilla, niin ällöttävää kun se onkaan mutta uskokaa pois, siihenkin vaan tottuu. Leikkauksesta jäi kaikin puolin hyvä mieli, henkilökunta oli todella mukavaa ja osaavaa, aina on neuvottu kun sinne olen soittanut. Eli naisille haluan sanoa, että pitäkää itsestänne huolta. Jos intuitio sanoo, että jokin on pielessä, kuuntele sitä ja mene tutkittavaksi. Koskaan ei pidä aliarvioida omaa ääntä ja tuntemuksia, vaan ottaa ne aina tosissaan. Oma keho kun on oma temppeli ja siitä pitää pitää huolta. :)

Seuraavaksi rupeankin sitten odottelemaan sitä positiivista raskaustestiä, yllättääkö se minut vai ei? Se selviää seuraavan puolen vuoden sisällä. <3

Kertomus leikkauksesta ja kuulumisia leikkauksen jälkeen

Täällä ollaan, hengissä siis ja suht hyvävointisenakin vielä :)
Leikkauksesta on nyt aikaa kaksi päivää ja tänään on ollut jo huomattavasti parempi olla.

Leikkauskertomus:

Menin siis keskiviikkona 30.7 klo 7.00 naistenpolille, jossa minut vastaanotti työvuoroaan lopetteleva vanhempi sairaanhoitaja ja ohjasi siitä päiväsaliin. Enpä ehtinyt kun istumaan alas ja samantien minusta otettiin verikokeet. Siinä jonkun aikaa istuskeltuani tuli toinen sairaanhoitaja hakemaan minut huoneeseen, jossa vaihdoin päälle leikkausvaatteet ja sitten aloinkin jo odottelemaan leikkausta. Noin kolme varttia ennen operaatiota sain Para-Tabs 1g ja diapamia. Siinä sitten odottelin, että lääkkeet rupeaa vaikuttamaan ja yhtäkkiä minua jo kärrättiinkin alakertaan leikkaukseen. Monesti minulta kysyttiin henkilötunnusta ja että tiedänkö mihin toimenpiteeseen olen menossa. Joka tapauksessa, henkilökunta oli mukavan oloista ja anestesialääkäri sai olon tuntumaan kyllä rauhalliselta. Minut aseteltiin sellaiselle gynekologiselle tutkimuspöydälle ja jalat laitettiin oikein mukavan tuntuisiin tukiin. Koko ajan kerrottiin mitä tapahtuu ja eipä siinä sitten kauaa mennyt, kun olin täynnä kaikenlaisia antureita ja kanyylikin oli jo kädessä. Loppupeleissä en paljoa ehtinyt tajuamaan leikkaussalissa, kun anestesialääkäri sanoi laittavansa unilääkkeen ja toivotteli kauniita unia. Hengittelin happinaamarista ilmeisesti jotain kaasua ja odottelin unilääkkeen vaikutuksen alkamista. Eipä siinä montaa sekuntia mennyt kun suun valtasi järkyttävän vahva valkosipulin maku ja sen jälkeen filmi meni poikki.

Seuraavaksi aloinkin heräilemään heräämössä ja siellä en kovin kauaa ehtinyt olemaan hereillä kun siirsivät minut jo osastolle. Olo oli ihan järkyttävä, ihan kuin olisi vetänyt elämäni pahimmat kännit ikinä. Herääminen tuntui tosissaan todella vaikealta, koitin pitää silmiä auki mutta nuokkusin varmaan seuraavien parin tunnin aikana. Hoitaja kävi vähän väliä kyselemässä, että jaksaisinko lähteä jo vessassa käymään. Osastolle olin tullut klo 14 ja ensimmäisen vessareissun tein siinä klo 16. Ensimmäisellä yrityksellä kun nousin ylös, vuosin aika reippaasti verta ja päätettiin, että lepuuttelen hetken ja yritetään uudestaan. Toisella kerralla se onnistuikin ja vessareissu oli onnistunut. Sen jälkeen aloinkin jo virkoamaan ja sain syötyä yhden jugurtin. Klo 18 aikaa tuli sairaanhoitaja ilmoittamaan, että olen sen verran hyvässä kunnossa niin hän voi kotiuttaa minut. Tuon leikkauksen jälkeisen ajan minua hoisi nuori hoitaja, taisi olla nimeltänsä Minttu. Oli niin kovin mukavan oloinen ja jäi kyllä tosi hyvä mieli :)

Kotiin lähdin siinä klo 20 aikoihin kun mieheni tuli hakemaan. Olo oli todella hutera, mutta ihmeen hyvin jaksoin kotimatkan. Mikään ei voita kyllä omaa kotia ja omaa sänkyä, paraneminen on ollut todella nopeaa. Tutkimuskaasu tosin aiheutti pahimmat kivut, mutta on nyt jo toisena päivänä poistunut hyvin molemmista päistä :)

Tässä muutamia kuvia vatsasta

Tämä kuva on ensimmäiseltä päivältä. Leikkaushaavoja on kaiken kaikkiaan neljä. Nuo sairaalasta saadut kertakäyttöiset pöksyt oli kyllä äärimmäisen miellyttävät jalassa kun mahaa turvotti ja aristi. Harmi kun ei saanut toisia mukaan.







Näitä tukisukkia minun tulee käyttää seuraavan viikon ajan. Moni on sanonut kuinka epämiellyttäviä nämä sukat ovat, mutta olen itse kokenut ne kyllä hyvin tarpeellisiksi ja hyväntuntuisiksi :)













Päivä nro 2 ja vatsa näyttää tältä. On vielä melko pinkeä, mutta haavat näyttää hyviltä. Ohjeeksi annettiin, että kahdesti päivässä tulee huuhdella haavoja haalealla vedellä. Tekee kyllä niin hyvää, mutta tietty mietityttää näillä keleillä ettei vaan jää märäksi ja tulehdu.

 Navan haava tuliki melko syvälle, vaikka ymmärsin sairaanhoitajan puheesta, että haava tehdään navan alapuolelle eikä navan sisälle. Tämä haava on se, jota eniten mietin ja pelkään, että se tulehtuu. Paljon olen koittanut antaa vatsalle ns. "ilmakylpyjä" niin ei haudu minkään paksun kankaan alla.












Koko leikkaus meni kaikenkaikkiaan aika nopeasti ja suhteellisen kivuttomasti, mitä nyt nukutusaine ja tutkimuskaasu teki todella pahan olon. Kuitenkin tänään on vasta toinen päivä leikkauksen ja olen näinkin hyvässä kunnossa. Ainut mikä jäi hiukan ihmetyttämään, niin minulle ei lääkäri tullut kertomaan mitään, miten itse toimenpide meni ja mitä kaikkea tehtiin. No sitä leikkauskertomusta odotellessa, ellen sitten satu ensi viikolla soittelemaan polille ja kyselemään asiasta.